Mikä on TuKY-Speksi?
TuKY-Speksi on interaktiivista opiskelijateatteria tanssijoineen, bändeineen ja tietysti omstarteineen. TuKY-Speksi on Turun KY:n speksi, jonka tekemiseen osallistuu vuosittain yli 60 aktiivia. Omstart on SE juttu, joka tekee Speksistä niin omalaatuista (ihanien tyyppien lisäksi), eli yleisö saa näyttelijät ja vähän muutkin speksiläiset tekemään mitä tahansa huutamalla OMSTART.
TuKY-Speksin tarina
Mitä milloinkin tehtiin??
TuKY teki ensimmäisen speksinsä vuonna 2009 huikaisevalla debyytillään Kummaa Kutinaa, joka mukaili Romeon ja Julian tarinaa mukanaa kummallisuuksia imettäjästä gynekologiin nimeltään P.Holvi.
Vuoden 2010 TuKY-Speksi Brunein mussukka perehtyi salapoliisitarinoiden sydäntähyytävään maailmaan kartanoineen ja etsivä Karusoineen.
Vuonna 2011 TuKY-Speksi Stereofobia kertoi euroviisuihin halajavasta aloittelevasta bändistä ja muista musiikkiteollisuuden kummajaisista.
Vuonna 2012 teatteri oli täynnä fantasiaa ja satuolentoja, kun Lohikäärmeen Hedelmä sai ensi-iltansa! Sankarijoukkomme lähti metsästämään tarunhohtoista kultaista munaa pelastaakseen kauniin merenneidon hengen.
Vuonna 2013 juhlittiin TuKY-Speksin viisivuotissynttäreitä kieltolain ja salakapakoiden hämyssä, kun Parkinkadun kabaree villitsi yleisön! Alkoholilainvalvontavirasto ja kabaree nivoutuivat yhteen, ja omstartit satelivat loppuumyydyissä näytöksissä.
Vuonna 2014 vastavalmistunut ekonomi Tommy Salama sai elämänsä työtarjouksen ja lähti syrjäiseen Rymättylän kylään tehostamaan 1900-luvulle jumittunutta kynätehdasta, Rimito Pennabolagetia!
Vuonna 2015 Kelan tukia huijaava Primakonnan miehistö sai vastaansa uuden haasteen, kun laivalle ilmestyi ihan oikeita asiakkaita. Kommelluksilta ei selvitty, kun Varustelekalta tilattu paketti sisälsi odottamattoman yllätyksen.
Keväällä 2016 seurattiin festareille lähteneen kaveriporukan edesottamuksia spektaakkelissa nimeltä Teltta pystyyn. Leirintäalueella puhkesi ainakin riitoja, romanssi ja asuntovaunun rengas.
Vuoden 2017 spektaakkelissa nimeltään Keinoja kaihtamatta seurattiin Euroopan kulttuuripääkaupunkikisaan valmistautuvaa Vähäkosken kunnan teatteriryhmää. Pakkaa olivat sekoittamassa diivaileva päätähti, omista visioistaan intoileva näytelmän rahoittaja ja kummallinen nuorukainen.
Vuoden 2018 show seurasi motivoituneen pienpanimon kokemia vastoinkäymisiä. Tuopin täydeltä seurasi konkurssivaikeuksia pelkäävän yrittäjän ja potentiaalisen sijoittajan välistä säätöä. Eikä hommaa auttanut yhtään kyylä kirjanpitäjä ja kesätyöntekijöiden epäilyttävä kesäromanssi.
Vuonna 2019 lavan valtasi parisuhdekomedia Eri Maata, jossa nuoret rakastavaiset ajautuivat parisuhteessaan lopun partaalle. Parin täysin erilaiset taustat sysäävät heidät kriisiin. Eriskummallisten sukulaisten avustuksella, suhde yritetään pelastaa.
Vuonna 2020 seikkailukomedia Monttu — Eeppinen kasariseikkailu olisi palannut 80-luvun Turkuun. Turun ytimeen oli ilmestynyt valtava monttu, johon liittyvää mysteerien sumaa rohkea opiskelijakolmikko lähtivät selvittämään. Vallitsevan pandemian takia näytökset jouduttiin perumaan.
Keväällä 2022 horroksissa uinunut tuotanto palasi jälleen lavoille vieden kunniakkaasti loppuun eeppisen kasariseikkailunsa!
Vuoden 2023 odotettuun tapahtumaan astuessa studion lavalle astuu jännittävä rakkauden reality-formaatti, Oikotie Onneen! Tämä valtakunnan ykkösformaatti on vuosi toisensa jälkeen lumonnut katsojat hypnoottisella onnen loitsullaan. Lempeän Lemmenlaite 3000 -algoritmin ja karismaattisen juontajan, Seuranhakumestarin, johdolla kilpailijat taistelevat sydämiensä valtakunnasta.
Kevään 2024 TuKY-speksin 15-vuotisjuhlaproduktio vie katsojat As Oy Ilotalon mysteerien äärelle. Uusi asukas kohtaa taloyhtiön värikkäät asukkaat ja paljastuksia, jotka ravistelevat yhteisöä. Valtapeli rahasta ja henkilökohtaiset intressit sysäävät uuden tulokkaan keskiöön, kun taloyhtiön tulevaisuus on vaakalaudalla. Mutta kuka selviää, kun totuus tulee päivänvaloon?
Kurkista aikasempien vuosien trailereiden avulla menneeseen: