Kuka tekee ja mitä?

Vuoden 2020 tiimit esittäytyvät

Tuottajat

Tuottajat ovat speksin selkäranka ja pitävät langat käsissään. Vastuu produktion valmisteluissa on suuri ja hommaa riittää. Tuottajien työ palkitaan ensi-illassa kun valmis spektaakkeli on vihdoin yleisön nähtävissä. Ensi-illassa tuottajan saattaakin tunnistaa tummista silmänalusista, onnen kyyneleistä tai kädessä olevasta skumppalasista.

Matti Vepsä
Akseli Ilvesniemi

Ohjaajat

Ohjaajat herättävät käsikirjoituksen henkiin luovia ja erikoisia ratkaisuja pelkäämättä. Ohjaajien avulla esitys saadaan pysymään kasassa ja he pitävät huolen siitä, että lavalla hyörivät ja pyörivät näyttelijät sekä tanssijat toimivat saumattomasti yhteen.

Valtteri Haliseva

Akseli Ilvesniemi

Bändi

Bändi laittaa jalan vispaamaan ja pitää tunnelman katossa koko shown ajan. Sovitukset tunnetuista kappaleista sekä improvisoidut soolot ansaitsevat raikuvat aplodit. Parhaimmassa tapauksessa bändin jäsenet saattavat päästä lavalle testaamaan näyttelijän taitojaan omstartin aikana. Speksilavan lisäksi bändiä tullaan näkemään opiskelijabileissä nostattamassa tunnelman kattoon.

Aleksanteri Haka
Juho Törhönen
Jami Salonen
Anniina Soini
Nhi Tran
Vilho Eriksson
Akseli Tiitta

Näyttelijät

Näyttelijät herättävät speksin käsikirjoituksen henkiin hahmojensa välityksellä. Kaikki tunnetilat tullaan varmasti käymään lavalla läpi, kun näyttelijät heittäytyvät tarinan vietäviksi. Omstarteissa näyttelijät antavat kaikkensa tekemällä kaikkea mahdollista ruotsin puhumisesta vauvan esittämiseen.

Jami Lehtonen
Kaisu Leppänen
Nelli Ylinen
Olga Lipasti
Timo Palomäki
Arna Antila
Väinö Saarinen

Tanssijat

Tanssijat nostavat tunnelman kattoon upeilla koreografioillaan ja tuovat lavan täyteen energiaa, joka säteilee yleisöön asti. Vankkumattomaksi yleisön suosikiksi jo vuodesta 2016 onkin noussut omstart tanssijat twerkkaa.

Marsa Honka
Clarissa Kalliovaara

Anni Toivanen
Saimi Häkkinen
Anni Paananen
Aurora Helanto
Tiia Johansson
Sanni Tikkanen
Iines Honkavaara
Johanna Paukku
Aino Hämäläinen

Maski

Maskitiimin tehtävänä on laittaa lavalla esiintyvien meikit ja hiukset minttiin. Maskitiimi taiteilee näyttelijöille ja bändille upeaakin upeammat maskit glitterviiksistä taivasta hipoviin irokeeseihin.

Ella Soininen
Helen Haapala
Edla Lahtinen
Olga Laakso

Puvustus

Puvustustiimin jäsenet kääntävät alerekit, kirppispöydät ja eBayn jokaisen kolkan löytääkseen uniikit asut esiintyjille. Puvustustiimissä ei epäröidä luovia ratkaisuja. Sukkahousut hajoilevat ja napit irtoavat, mutta onneksi puvustus on aina auttamassa.

Paula Mannelin
Aliisa Ruusuvirta
Markus Kujala
Saana Lautanala

Tekniikka

Tekniikka vastaa siitä, että valo- ja äänitehosteet tehostavat draaman kaarta. Joskus taas tekniikan yllättävä toimimattomuus voi aiheuttaa omanlaistaan draamaa. Onneksi tekniikkatiimi hoitaa homman ja show saa jatkua.

Kristiina Palviainen
Tommi Penttilä
Tommi Husa
Atte Leskinen
Lauri Lehtinen
Aapo Häkkinen

Projektitiimi

Projektitiimi vastaa speksin bileiden ja kiertueen suunnittelusta sekä hoitavat lipunmyynnin! Tiimiin työ huipentuu kun kiertuekaupungit otetaan esityskauden loppupuolella haltuun. Speksin kiertuebussissa on varmasti tunnelmaa ja sen takaa projektitiimi!

Jiri Karunen
Jemina Heinonen
Paavo Peltomäki

Lavastus

 

Lavastustiimi taiteilee show’lle mahtavat puitteet. Upeat rekvisiitat lavalla tuovat viimeisen silauksen kokonaisuudelle. Lavalla on aiemmin nähty niin painovoimaa uhmaava kreikkalainen pylväs kuin asuntovaunukin. Mitäköhän lavatiimi taiteilee tämän vuoden esitykseen?

Emilia Varhi
Idamaria Laine
Matilda Hyytiäinen
Karoliina Alho

Käsikirjoitus

Käsikirjoitus on koko speksin ydin, jonka hiominen aloitettiin kun muut vielä kirmasivat kesälaitumilla. Käsikirjoitustiimi vastaa lavalla nähtävistä yllättävistä juonenkäänteistä, unohtumattomista hahmoista ja kappaleiden sanoituksista.

Kalle Lintunen
Suvi Holopainen
Frida-Maria Pessi

Yritysyhteistyö

 

 

Yrityssuhdetiimi hankkii rautaisilla neuvottelu- ja myyntitaidoillaan speksille sopivia yhteistyökumppaneita, vain mielikuvitus rajanaan.  Speksin erikoisuutena ovat näytellyt mainokset esityksen aikana.

Fia Kallio
Meri Palosaari
Mikael Hörkkö

Markkinointi

Markkinointitiimi pitää huolen siitä, että speksi kuuluu ja näkyy niin kauppakorkean käytävillä kuin sosiaalisen median kanavissa. Villeimmätkään ideat eivät jää tältä tiimiltä toteuttamatta, kun idearikkaat markkinointitiimin
jäsenet jakavat speksin ilosanomaa.

Ida Sormunen
Kaisa Parhiala
Arna Antila
Julia Forsström
Laura Matero
Virpi Ollitervo